Erilaiset sävellykset, nuotit ja tekijänoikeus

Sävellys voi olla esimerkiksi iskelmä, laulu tai sinfonia. Olennaista on, että se ilmenee äänenä. Merkityksellistä ei ole se, onko sävellysteos tilanteessa luotu (improvisoitu) vai onko se merkitty nuoteilla. Sävellysteosten kappaleita ovat nuotit ja äänitteet.

Teoskynnys ylittyy musiikin osalta helposti. On kuitenkin muistettava, että itse sävellyksen lisäksi myös musiikin sanoitus ja sovitus voivat ylittää teoskynnyksen. Musiikin osalta tekijänoikeus jakautuu siis usein monelle eri henkilölle.

Tekijänoikeus suojaa sävellystä nuotteina, äänitteinä ja myös esitettynä musiikkina. Esitetyn musiikin osalta säveltäjän, sanoittajan ja sovittajan oikeuksien lisäksi on muistettava huomioida esittävän taiteilijan lähioikeus.

Jos nuottien säveltäjän tekijänoikeudet ovat umpeutuneet, niin nuotit ovat vapaasti käytettävissä. On syytä kuitenkin muistaa, että nuottikirja kokonaisuutena voi saada tekijänoikeussuojaa, josta julkaisija määrää.