Tulostaminen digitaalisesta lähteestä
Ministeriön kouluille hankkima lupa sallii aineistojen tulostamisen digitaalisesta lähteestä. Lähteenä voi olla internet-sivu tai digitaalinen asiakirja. Lähteen sijainnilla ei ole merkitystä, sillä lupa koskee kotimaisen aineiston lisäksi myös kaikkea ulkomaista aineistoa. Digitaaliset valokuvat ovat kuuluneet lupaan vuodesta 2010 lähtien.
Digitaalisista aineistoista tulostamiseen soveltuu periaatteessa samat rajat kuin muihinkin aineistoihin. Yli 20 sivun tulostaminen yhdestä julkaisusta ei enää kuulu lupaan ja työ- ja harjoitustehtävien tulostaminen ei kuulu lupaan ollenkaan. Sähköisessä muodossa hankittuja tehtäviä voi tulostaa oppilaille sen mukaan, mitä niiden käytöstä on sovittu julkaisijan kanssa. Nuottien tulostamisen raja on 10 sivua.
Digitaalisissa aineistoissa, erityisesti internetsivuilla, ei ole aina selvää, mikä on yksi kokonainen julkaisu. Yhdeksi julkaisuksi voidaan tulkita kokonainen nettisivusto, yksi nettisivu tai muutama ajallisesti ja aiheellisesti yhteenliitetty sivu. Käytännössä opettajan tarpeet ylittävät harvoin yli 20 tulostettua sivua samalta sivustolta, mutta jos niin käy, on syytä miettiä, onko kyseessä useampi julkaisu, vai voisiko kokonaisuutta tulkita yhdeksi julkaisuksi.
Osaan digitaalisista aineistoista liittyy käyttöehtosopimus, joka on hyväksyttävä ennen aineistoon pääsemistä. Sopimukseen voi liittyä rajoituksia aineiston käyttöön. Julkaisija ei kuitenkaan voi kieltää kopiointiluvan mukaista kopiointia muutoin kuin ilmoittamalla kopiointikiellon Kopiostolle, joten kopiointi vastoin sopimusehtoja ei ole tekijänoikeuden loukkaus.


