Tekijänoikeuden suoja-aika

Ilomantsin kirjasto pyysi vuonna 2010 lausuntoa tekijänoikeusneuvostolta vuosina 1901-1906 kirjoitetun materiaalin tekijänoikeussuojan voimassaolosta mahdollista uudelleenjulkaisua varten. Ongelmana oli, että suurin osa kirjoituksista oli kirjoitettu nimimerkeillä tai nimikirjaimilla, minkä vuoksi tekijänoikeudenhaltijan henkilöllisyyden selvittäminen ja julkaisuluvan pyytäminen olisi ollut hankalaa.

Tekijänoikeusneuvosto lausui asiaankuuluvat säännöt. Mikäli tekijän nimi tai yleisesti tunnettu salanimi on ilmoitettu, suoja-aika on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Mikäli tekijän nimeä tai yleisesti tunnettua salanimeä ei ole ilmoitettu, tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut siitä vuodesta, jona teos julkistettiin. Mikäli tekijän nimeä tai yleisesti tunnettua salanimeä ei ole ilmoitettu, eikä teosta ole julkaistu, tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta teoksen luomisesta.

Oli siis mahdollista, että tekijänoikeus oli vielä suojattu niissä kirjoituksissa, joissa tekijän nimi tai yleisesti tunnettu salanimi oli ilmoitettu. Näissä tapauksissa lupa tulisi pyytää tekijänoikeudenhaltijalta.