Kuvamateriaali verkkokurssia varten
Olen laatimassa muutamalle kymmenelle henkilölle tarkoitettua verkkokurssia, johon tarvitsen kuvamateriaalia. Aiheestani, eli kirjasidonnan historiasta on netissä runsaasti kuvia, lähinnä vanhoista sidoksista, joita tarvitsen. Onko mahdollista ottaa materiaali netistä ilman lupaa?
Sopimuslisenssi ei kata aineiston digitaalista kopiointia tai digitointia, joten tällä perusteella kuvien ottaminen verkkokurssiin ei ole mahdollista. Sen sijaan tekijänoikeuslain 25 §:n mukaisen kuvasitaatin käyttö on sallittua, mikäli siteeraamisen edellytykset täyttyvät. Kuvasiteeraaminen edellyttää ensinnäkin, että kuva on otettu julkistetusta taideteoksesta, eli teoskynnyksen tulee ylittyä. Lisäksi kyseisellä kuvalla on oltava asiallinen yhteys tekstiin. Luotavan esityksen on lisäksi oltava luonteeltaan joko tieteellinen tai arvosteleva.
Kuvasitaattia voidaan hyödyntää ainoastaan teoskynnyksen ylittävien töiden kohdalla, joten valokuvien siteeraamisen kanssa tulee olla hyvin varovainen. Useimmat valokuvathan eivät ylitä teoskynnystä, vaan ne ovat suojattuja lähioikeudella. Tekijänoikeuslain kuvasitaattisäännös on teknologianeutraali, joten digitaalinen muoto ei ole esteenä käytölle.
Esityksen tieteellisyyden arviointi on hankalaa. Tieteellisyyttä arvioidaan lähinnä aiheen käsittelytavan ja analysoinnin perusteella. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että yliopistoyhteisössä syntyneet teokset täyttävät selkeimmin tieteellisyyden kriteerin, mutta ei ole myöskään poissuljettua, että perusopetuksessakin tehty esitys olisi tieteellinen.
Netissä olevien kuvien osalta on kuitenkin usein niin, että käyttö onnistuu jo pelkästään siksi, että kuvan oikeudenhaltija on merkinnyt kuvan yhteyteen, että kuvaa saa käyttää vapaasti tiettyihin tarkoituksiin, usein juuri opetustarkoitukseen. Tällöin kuvia voi luonnollisesti käyttää luvan mukaisesti riippumatta siitä, mitä esimerkiksi sopimuslisenssissä sanotaan. Monet kuvat ovat lisensoitu Creative Commons –lisenssillä, joka mahdollistaa sen, että julkaisija voi kuvan yhteydessä helposti mainita, miten sitä saa käyttää.


