Vammaisten tarpeisiin laadittujen teosten esittäminen
Mitä erityisoikeuksia liittyy vammaisille suunnattuun opetukseen?
Tekijänoikeuslaissa on erityispykälä teosten saattamisesta vammaisten käytettäväksi (17 §). Pykälä oikeuttaa valmistamaan vammaisten käyttöön kappaleita kirjallisista teoksista, sävellysteoksista tai kuvataiteen teoksista. Liikkuvaa kuvaa ja ääntä ei kuitenkaan näihin valmistettuihin kappaleisiin saa sisällyttää. Liikkuvaa kuvaa ja ääntä sisältävien kappaleiden valmistamisen erityisoikeus on annettu laissa tietyille laitoksille (mm. Näkövammaisten Keskusliitto ry ja Kuurojen Liitto ry).
Näkövammaisille valmistettuja kappaleita on mahdollista paitsi esittää, mutta myös välittää opetuskäytössä kohderyhmälle, mikäli välittäminen ei tapahdu televisio- tai radioverkossa. Teosten välittäminen esimerkiksi suljetussa verkkoympäristössä on mahdollista.
On huomioitava, että pykälä koskee vain alkuperäisteoksesta vammaisten käyttöön valmistettuja kappaleita. Mikäli kappale on tehty alun perin esimerkiksi viittomakielellä kuulovammaisten käyttöön, niin esitysoikeus ratkeaa tekijänoikeuslain 21 §:n mukaan, eli liikkuvan kuvan muodossa tapahtuva esittäminen ei ole sallittua ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa.


