Luennon tekijänoikeussuoja

Tieteentekijöiden liitto pyysi 22.11.2005 tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa koskien luento-opetukseen liittyviä tekijänoikeuksia.

Tieteentekijöiden liitto kysyi tekijänoikeusneuvostolta:

  1. Onko yliopistossa tai korkeakoulussa toimivalla luennoitsijalla oikeus määrätä luentoesityksensä tallentamisesta ja edelleen jakelusta?

  2. Milloin korkeakouluopetukseen voidaan soveltaa poikkeusta, jonka mukaan opetustoiminnassa saa ääntä tai kuvaa tallentamalla valmistaa kappaleita opettajan tai oppilaan esityksestä tilapäisesti käytettäväksi? Säännös käsittää sanamuotonsa mukaan ainoastaan poikkeuksen kappaleen valmistamiseen, ei yleisön saataville saattamiseen.

  3. Onko luentoesitysten tekijänoikeussuojan laajuudessa eroa sen perusteella onko luennoitsija yliopistoon kiinteässä palvelusuhteessa vai esimerkiksi sivutoimisena tuntiopettajana tai ulkopuolisella rahoituksella toimivana tutkijana?

  4. Onko yliopistolla työnantajana oikeus käyttää luennoitsijan esitystä työnantajan normaaliin toimintaan liittyvässä laajuudessa esimerkiksi välittämällä luentoesitystä tietoverkon välityksellä taikka muulla tavalla ilman erillisen sopimuksen tekemistä luennoitsijan kanssa? Kattaako mahdollinen oikeus jakelun toisella paikkakunnalle? Onko luennoitsijalla oikeus saada tällaisesta käytöstä erillinen korvaus?

  5. Missä määrin yliopisto voi myöhemmin hyödyntää ja levittää luentoesityksestä valmistettua tallennetta tai muuta siitä valmistettua kirjallista esitystä?

Tekijänoikeusneuvosto lausui, että luentoesityksen tallentaminen on sallittua tekijänoikeuslain vaatimien edellytysten täyttyessä, eli opetustoiminnassa saa äänen tai kuvan tallentamisella valmistaa kappaleita opettajan tai oppilaan esityksestä opetustoiminnassa tilapäisesti käytettäväksi. Tallenteen edelleen jakelu kuuluu tekijän yksinoikeuden piiriin. (Kysymys 1) Yliopistoissa tapahtuvaa opetusta on pidettävä tekijänoikeuslain tarkoittamana opetuksena. Tekijänoikeuslain säännöksen mukaan opetustilanteen tallenteen käytön on oltava tilapäistä. Mikäli tallennetta halutaan hyödyntää tilapäistä käyttöä laajemmin opetustoiminnassa, tulee tällöin tehdä tästä sopimus tekijänoikeuden haltijan kanssa. (Kysymys 2)

Tekijänoikeudellinen suoja on sama riippumatta palvelussuhteen laadusta. Palvelussuhteella voi kuitenkin olla merkitystä tekijänoikeuden siirtymisen kannalta riippuen palvelusuhteen laadusta. Samoin sillä, missä määrin esitys on laadittu työnantajan tarkkojen ohjeiden perusteella, eikä siten ole itsenäistä ja omaperäistä, on merkitystä. Tekijänoikeuslaissa ei ole mitään erityistä olettamaa palvelussuhteeseen liittyvästä tekijänoikeuksien siirtämisestä. (Kysymys 3) Mikäli luennot on tarkoitus toteuttaa toiselle paikkakunnalle lähetettävän videoneuvottelun avulla, tulee tästä sopia tekijänoikeudenhaltijan kanssa erikseen. (Kysymys 4) Tallenteen hyödyntäminen muutoin kuin tilapäisesti opetustarkoitukseen vaatii tekijän luvan. (Kysymys 5)