Kopiointi yksityiskäyttöön

Teosten kopiointi on kappaleen valmistamista ja kuuluu tekijän yksinoikeuteen, eli kopion tekeminen vaatii normaalisti tekijän lupaa. Kopioiminen yksityiskäyttöön on kuitenkin sallittua ilman lupaa tekijänoikeuslain 12 §:n perusteella: yksityiskäyttöön voi kopioida muutaman kappaleen julkistetusta teoksesta.

Yksityistä käyttöä on muun muassa opiskelua tai harrastuksia varten tapahtuva käyttö. Yksityiseksi käytöksi lasketaan esimerkiksi perheen tai lähimpien ystävien piirissä tapahtuva esittäminen, mutta tämän suuremmaksi piiriä ei saa laajentaa. Tehtyä kopiota ei saa myöhemminkään käyttää muihin tarkoituksiin, eli kopion vienti esimerkiksi työpaikalle kaikkien hyödynnettäväksi on kiellettyä.

Kopiointi yksityiskäyttöön edellyttää lähteen olevan laillinen. Yksityinen kopiointi on mahdollista kaikissa teoslajeissa (tietokoneohjelmista saa tehdä ainoastaan varmuuskopion), joten myös internetissä olevan aineiston kopiointi on sallittua. Digitaalista aineistoa kopioitaessa on kuitenkin oltava tarkkana, sillä verkossa on paljon sinne ilman oikeudenhaltijan lupaa ladattua aineistoa. Tällaista laitonta aineistoa ei saa kopioida.

Kopioinnin voi toteuttaa millä tekniikalla tahansa. Kopioinnin voi antaa myös jonkun muun tahon tehtäväksi, mikäli kyseessä ei ole sävellyksen, elokuvan tai taideteoksen kopioiminen. Muulla taholla teetetty kopiointi ei saa kuitenkaan olla organisoitua esimerkiksi siten, että oppilaitos teettäisi kopiot jokaiselle oppilaalle. Mikään ei kuitenkaan estä opettajia antamasta oppilaille vinkkejä mahdollisista hyvistä teoksista. Lähtökohtana muulla taholla teetettävässä kopioinnissa voitaneen pitää sitä, että kopion tilaajalla tulee alun perin olla kopioitava teos hallussaan.