Tietokoneohjelmien tekijänoikeus ja lisenssit

Tietokoneohjelmistoja pidetään kirjallisina teoksina, jos ne ylittävät teoskynnyksen. Tietokoneohjelmat ovat tekijänoikeuslaissa kuitenkin monella tavalla muista teoksista poikkeavia.

Ensinnäkin tietokoneohjelmien yksityinen kopiointi on tiukasti rajoitettu: tietokoneohjelmasta saa ottaa ainoastaan varmuuskopion.

Toisekseen tekijänoikeuslaissa on erillinen pykälä tietokoneohjelmien työsuhdetekijänoikeudesta (40 b §). Säännöksen mukaan työtehtäviä täytettäessä luodun tietokoneohjelman tekijänoikeus siirtyy automaattisesti työnantajalle muiden kuin korkeakoulujen opetushenkilöstön kohdalla. 

Tekijänoikeus ei kuitenkaan siirry, mikäli ohjelman luominen ei ole liittynyt opettajan työtehtäviin. Oppilaan tekemän tietokoneohjelman kohdalla tekijänoikeus ei siirry koskaan ilman erillistä sopimusta, sillä oppilas ei ole työ- tai virkasuhteessa oppilaitokseensa.

Ohjelmistojen erityiskysymysten takia tietokoneohjelmien ympärille on syntynyt paljon erilaisia lisenssejä, joiden ehdot ovat käyttäjän oikeuksien kannalta ratkaisevia. Seuraavassa käsitellään lyhyesti eri tyyppisiä tietokoneohjelmien lisenssejä.

Lisenssejä laidasta laitaan

Tietokoneohjelmistojen lisenssit ovat jaettavissa kahteen pääkategoriaan: avoimet ja suljetut lisenssit. Avoimet lisenssit antavat käyttäjälle lisäoikeuksia ja suljetut lisenssit taas rajoittavat käyttäjän oikeuksia.

GNU General Public License (myöhemmin GPL) on Creative Commonsin ohella yksi käytetyimmistä avoimista lisensseistä, joka antaa oikeuden käyttää, kopioida, muuttaa ja jakaa edelleen teosta. GPL:n ehtona on se, että teoksesta tehdyt muunnelmat lisensoidaan samalla lisenssillä, joten niitäkin voi muuttaa ja jakaa vapaasti.

GPL on yleisimmin käytössä tietokoneohjelmissa, jolloin ohjelman lähdekoodi on avoin, eli käyttäjien tutkittavissa ja muokattavissa. GPL-lisenssillä varustettuja tietokoneohjelmia kutsutaan yleisemmin vapaiksi ohjelmistoiksi. Esimerkiksi suuri osa Linux-pohjaisista ohjelmista perustuu tällaiseen avoimen lähdekoodiin lisensointiin.

Muita GPL:n tyyppisiä avoimia lisenssejä ovat muun muassa Mozilla-lisenssi ja Berkeley Database. Näistä lisensseistä puhutaan nykyisin yhteisnimellä ”Copyleft-lisenssi”. Copyleft-lisenssillä tekijänoikeus ”jätetään” teoksen hankkijalle, mutta alkuperäisteoksesta muokatut versiot täytyy jakaa samoin lisenssiehdoin eteenpäin.

Luonnollisesti on olemassa myös avoimia lisenssejä, joissa käyttäjä saa vapaasti määrätä jälkiperäisteoksen oikeuksista. Berkeley Software Distributionin (BSD) lisenssi on näistä yksi esimerkki. 

End User License Agreement (EULA) on puolestaan tietokoneohjelmistojen tunnetuin suljettu lisenssi. EULA on sopimusoikeudellisesti varsin kyseenalainen rakennelma, sillä ostaja joutuu usein sitoutumaan pakkauksen avatessaan ohjelmiston käyttösopimukseen ilman, että hän pystyy tutustumaan sopimuksen ehtoihin lainkaan. Näiden ns. "shrink wrap" -ehtojen pätevyys on kyseenalaistettu suomalaisessa oikeuskäytännössä.

Lisenssien kohdalla käyttäjän on aina syytä tutustua sopimusehtoihin, sillä tekijänoikeudellisissa kysymyksissä erillinen sopiminen on hyvin pitkälti sallittua. Tietokoneohjelmistojenkin kohdalla voidaan siis hyvin pitkälti lähteä siitä, että oikeudet siirtyvät pätevästi siten kuin lisenssin ehdoissa on mainittu.