Saanko kopioida CD:ltä kappaleen koneelle ja soittaa sen sitten oppilaille?

Kysymys:

Saanko kopioida CD:ltä kappaleen koneelle ja soittaa sen sitten oppilaille?

 

Vastaus:

Julkaistun teoksen, joka ei ole elokuva- eikä näytelmäteos, saa esittää julkisesti opetuksen yhteydessä eli laillisesti hankittua äänitallennetta saa soittaa opetustilanteessa. Musiikkikappaleen kopiointi CD:ltä tietokoneelle on kappaleen valmistamista, eikä enää esittämistä, ja se edellyttää oikeudenhaltijoiden luvan. 

Kunta on voinut hankkia kuntaluvan, joka mahdollistaa musiikin esittämisen ja tallentamisen kunnan toiminnassa. Lupa kattaa oikeuden valmistaa äänitallennekopio (esimerkiksi cd-r-levylle tai tietokoneen kovalevylle) kunnan omistamasta tallenteesta musiikin julkista esittämistä varten kunnan tilaisuuksissa. CD-levyn tulee olla silloin kunnan omistuksessa ja tallennus tulee tehdä kunnan palveluksessa olevan henkilön toimesta.

Julkistetusta, laillisesti hankitusta teoksesta saa myös valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöä varten. Kappaleen voi valmistaa yksityiskäyttöön myös käyttämällä jotakin muuta kuin alkuperäistä tallennusmuotoa. Siten esimerkiksi CD:n voi muuttaa mp3-tiedostoksi, mikäli on tarkoitus kuunnella kappaleita omista nappikuulokkeista. Yksityiskäyttöön valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen. Kopiota ei siten saa esittää opetuksen yhteydessä.