Edellyttääkö puistossa olevasta taideteoksesta otetun kuvan käyttäminen oppimateriaalissa lupaa?

Kysymys:

Jos ottaa kaupungin puistossa olevasta taideteoksesta itse kuvan ja käyttää sitä kuvittamaan valtakunnallisesti jaettavaa ilmaista oppimateriaalia, niin pitääkö olla taideteoksen tekijältä lupa? Vai riittääkö tekijän mainitseminen lähdeluettelossa?

Vastaus:

TekijäL 1 § suojaa taiteellisina teoksina muun muassa kuvataiteen teoksia. Suojattavan teoksen tulee olla tekijänsä itsenäisen luovan työn omaperäinen tulos, jolloin se ylittää teoskynnyksen. Olettama on tässä vastauksessa, että puistossa sijaitseva taideteos ylittää teoskynnyksen.

Tekijänoikeudella suojatun taideteoksen valokuvaaminen esimerkiksi kirjaan ja sen levittäminen kirjaan sisältyvänä yleisölle edellyttää lähtökohtaisesti tekijän lupaa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos tekijänoikeuden suoja-aika on TekijäL 43 §:n mukaisesti lakannut. Tässä vastauksessa oletetaan, että taideteoksen tekijänoikeus on voimassa.

Tekijän lupaa ei myöskään tarvita, jos käyttö on sallittua jonkin TekijäL 2 luvun rajoitussäännöksen nojalla. Taideteoksen valokuvaaminen voi olla sallittua TekijäL 25 ja 25 a §:iin sisältyvien, taideteosten käyttämistä koskevien erityisten rajoitussäännösten nojalla, minkä lisäksi TekijäL 22 §:ssä säädetään sitaattioikeudesta.

Kuvasitaattioikeutta koskevan TekijäL 25 § 1 momentin mukaan julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia 1) arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen; sekä 2) sanomalehteen tai aikakauskirjaan selostettaessa päiväntapahtumaa, edellyttäen ettei teosta ole valmistettu sanomalehdessä tai aikakauskirjassa toisinnettavaksi. Kun taideteoksen kappale on tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu, saa taideteoksen säännöksen 2 momentin mukaan sisällyttää valokuvaan, elokuvaan tai televisio-ohjelmaan. Toisintamisella tulee kuitenkin olla valokuvassa, elokuvassa tai televisio-ohjelmassa toisarvoinen merkitys. Toisarvoisuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota valokuvan kokonaisvaikutelmaan ja taideteoksen kuvauksen tarkoitukseen. Lupaa ei yleensä tarvita, jos taideteos näkyy taustalla tai se on muutoin toisarvoisessa merkityksessä kuvan kokonaisuuden kannalta.

TekijäL 25 a § 3 momentin mukaan taideteoksen kuvaaminen on sallittua, jos teos on pysyvästi sijoitettu julkiselle paikalle tai sen välittömään läheisyyteen. Jos taideteos on kuvan pääaihe, kuvaa ei saa käyttää ansiotarkoituksessa esimerkiksi osana kaupallisesti levitettävää kirjaa. Tekstiin liittyvän kuvan saa kuitenkin ottaa sanomalehteen tai aikakauskirjaan. Säännöksen nojalla valmistettuja kuvia ja niistä valmistettuja paino- ja muita tuotteita saa vapaasti levittää yleisölle, ja säännös mahdollistaa esimerkiksi taideteoksen kuvaamisen osana kaupunkikuvaa. Säännös koskee kaikkia julkisilla paikoilla pysyvästi olevia taideteoksia riippumatta siitä, onko teos sijoitettu sisätiloihin vai ulkosalle. Kuvien käyttäminen ansiotarkoituksessa on säännöksen nojalla luvanvaraista vain silloin, kun taideteos muodostaa kuvan pääaiheen.

TekijäL 22 §:n mukaan julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Sitaatti on mahdollista ottaa myös ansiotarkoituksessa julkaistavaan kirjaan. Se, onko sitaatti otettu hyvän tavan mukaisesti ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa, ratkaistaan yksittäistapauksittain.

TekijäL 3 §:n mukaiset tekijän moraaliset oikeudet on otettava huomioon silloinkin, kun teos toisinnetaan julkisesti jonkin edellä selostetun rajoitussäännöksen nojalla. TekijäL 11 §:n 2 momentin mukaan kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos saatetaan yleisön saataviin jonkin rajoitussäännöksen nojalla, on tekijän nimi ja lähde mainittava siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Tekijänoikeuslain 3 §, 11 §, 25 § tai 25 a §:ssä ei anneta tarkkoja sääntöjä siitä, miten ja missä lähde on mainittava. Hyvä tapa määritetään kullakin alalla vallitsevan käytännön mukaisesti. Lainatun teoksen ja sen tekijän tunnistetiedot on sijoitettava sellaiseen yhteyteen, että ulkopuolinen voi ne vaikeuksitta havaita, esimerkiksi kuvan yhteyteen ja lähdeluetteloon. Lainattava teos on mainittava siten, että se erottuu teoksesta, johon se on lainattu.

Se, tarvitaanko tekijänoikeudella suojatun taideteoksen valokuvaamiseen ja levittämiseen oppimateriaaliin sisältyvänä yleisölle tekijän lupa, voi riippua esimerkiksi taideteoksen asemasta kuvan kokonaisuuden kannalta, kuvan käyttötarkoituksesta ja sen julkaisun sisällöstä, johon kuva sisällytetään. Jonkin edellä mainitun rajoitussäännöksen soveltuminen tiettyyn tilanteeseen ratkaistaan viime kädessä tapauskohtaisella harkinnalla.

Taideteoksen valokuvaamista on käsitelty esimerkiksi tekijänoikeusneuvoston lausunnoissa TN 1997:1, TN 2002:6, TN 2009:5 sekä TN 2012:3.