Parodia

Teoksen käytöstä parodiassa säädetään tekijänoikeuslain 23 a §:ssä. Säännöksen mukaan julkistettua teosta saa käyttää parodiassa, karikatyyrissä ja pastississa.

Parodialla tarkoitetaan ivamukaelmaa, jolla jäljitellään tai viitataan toisen teokseen. Parodiassa viitataan olemassa olevaan teokseen mutta poiketaan siitä havaittavissa olevalla tavalla. Parodiaan liittyy olennaisesti huumori tai pilailu. Omaperäisyys ei ole parodian edellytys. Parodian käsitteeseen ei myöskään sovelleta edellytyksiä, joiden mukaan se on voitava kohtuudella yhdistää muuhun henkilöön kuin alkuperäisen teoksen tekijään, sen kohteena on oltava alkuperäinen teos tai että siinä on mainittava parodian kohteena olevan teoksen lähde. 

Karikatyyri on liioiteltu tai yksinkertaistettu humoristinen kuva tai pilakuva. Karikarikatyyrissä voi olla kyse esimerkiksi poliittisesta pilakuvasta.

Pastissi on teoksen tai tekijän tyylin jäljitelmä, jossa parodiasta poiketen ei kuitenkaan ole humoristista tai pilailupyrkimystä.

Teosten käyttöön parodiassa ei tarvita erillistä lupaa tekijältä, mutta kuten siteerauksessa edellytyksenä on, että teos on laillisesti julkistettu, eli saatettu yleisön saataviin.

Parodiaan vedoten ei kuitenkaan voi tehdä mitä tahansa. Esimerkiksi syrjivät ja loukkaavat ilmaisut eivät kuulu parodiapoikkeuksen piiriin. 

Parodian käsitteeseen ei sovelleta edellytystä, joiden mukaan se on voitava kohtuudella yhdistää muuhun henkilöön kuin alkuperäisen teoksen tekijään, sen kohteena on oltava alkuperäinen teos tai että siinä on mainittava parodian kohteena olevan teoksen lähde.

 

Maalaukset parodiassa
Tekijänoikeusneuvoston lausunnon mukaan teosten käyttö parodioivien uusien maalauksien esikuvina oli tekijänoikeudellisesti sallittua. Lausunnossa kyseessä olleessa parodioidussa työssä teosten käyttö toisessa kontekstissa ja tarkoituksessa poikkesivat alkuperäisistä teoksista. Tämä heijasteli kyseisen parodian tekijän tunnusomaista työtapaa yhdistellä provosoivia ja kiistanalaisia aineksia tuttuihin hahmoihin. (TN 2017:4)