Voiko valokuva saada tekijänoikeussuojaa?

Kysymys: 

Voiko valokuva saada tekijänoikeussuojaa?

 

Vastaus: 

Kyllä voi. Valokuva voi saada tekijänoikeussuojaa varsinaisena teosvalokuvana, jos teoskynnys ylittyy, eli kuva on riittävän itsenäinen ja omaperäinen (mikä on valokuvien osalta melko harvinaista).

Muutoin valokuva saa suojaa lähioikeuden nojalla tavallisena valokuvana. Kumpikin suoja perustuu tekijänoikeuslakiin ja lähes kaikki valokuvat ovat siis jomman kumman suojan piirissä. Kuitenkaan sellainen valokuva kuvataiteen teoksesta, jonka suoja-aika on päättynyt, ei saa suojaa tekijänoikeuden tai lähioikeuden perusteella.

Suurin osa valokuvista on tavallisia valokuvia ja suojamuodon määräytymisessä merkitystä ei ole sillä, onko valokuvaaja ammattilainen vai amatööri. Merkitystä ei myöskään ole kuvanottamisen välineellä, oli se sitten ammattimainen järjestelmäkamera tai puhelimen kamera.

Merkittävin ero suojamuotojen välillä on suoja-aika:

  • teosvalokuva: 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä
  • tavallinen valokuva: 50 vuotta kuvan valmistusvuoden päättymisestä

Oikeus syntyy kummassakin suojamuodossa valokuvaajalle, eli kuvan ottajalle.

Jos kysymyksessä on henkilövalokuva, kuvan käyttämiseen on syytä pyytää lupa jokaiselta kuvassa tunnistettavasti esiintyvältä henkilöltä.

Huom! Valokuva kuvataiteen teoksesta, jonka suoja-aika on päättynyt, ei saa suojaa tekijänoikeuden tai lähioikeuden perusteella.